"Sama kude meissä on, kuin mik´ unelmissa on ja unta vain on lyhyt elämämme." W. Shakespeare Keskellä lumenvalkoisten kasvojen istuu tahra, tumma nokiläiskä, jota kukaan ei saa puhtaaksi. Kieli tuntuu vieraalta, mutta silti vokaalien pehmeä sointi kaikuu korvissa tunnin jälkeenkin, rauhoittavana. Äidinkieli, isänmaa, niin ja enonvene jäivät, kun oli pakko lähteä. Unelmat jäivät, muistot tulivat. Mustalla langalla kudottu nukke, unelmat mustat kuin öljyläikkä meressä. Opettaja katsoo ikkunasta loittonevaa selkää. Joku heittää lumipallon, pipo putoaa ja tummat kiharat leviävät valloilleen. Kyynel sulattaa lumihiutaleen poskelta. Huutaa sydän, itkee sielu. pilkka ei osu omaan nilkkaa, vaan uppoaa syvälle ruskeiden silmien taakse. Äiti on portilla vastassa, huivin raosta katsoo huolestunut silmäpari. ihmiset tuijottavat, nauratavatkin: "Ota huivi silmiltä ettet kaadu." Äiti huokaa, tarttuu kädestä lastaan. Tien yli, kulman taakse, kerrostaloasunto odottaa. Rappukäytävässä kaikuu, seinään kirjoitettu viesti heittää ivailevan silmäyksen. Unelmien valkaisuaine puuttuu, se on kotimaassa, isän rinnalla, haudassa. Veli vei mukanaan liidut joilla maalata unelmat, veli vei taulun johon kirjoittaa unelmat. Tuska toi muistot, pako toi ikävän. Kuolema korjasi satoa, niitti viikatteellaan kypsymässä olevan viljan, autiomaa nieli veden. Helvetti oli irronnut, Lucifer taputti tahtia istuen talon katolla. Painajainen, johon heräät, tuntuu todelta. Valkoisten lakanoiden keskellä nostat valkoisia hionneita kasvojasi. Toivot ettei unesi koskaan käy toteen, mutta onhan se jo totta. Pakolaislapsia kiusataan joka päivä, heidän unelmansa ovat mustia, muistot palavia raunioita, kuolleita sukulaisia, ystäviä. Unet väkeviä, polttavia niin kuin lyhyt elämämme lainatulla planeetalla. (24.1.1994)
Ukraina -- kontrasternas land Här står jag, ensam efter passkontrollen i Helsingfors. För första gången är jag ensam på väg till ett helt främmande land där människorna talar ett för mig nästan främmande språk. Vad vet jag egentligen om Ukraina? Inte så mycket: det är självständigt, har varit det från och med år 1991 då Sovjet föll. Jag vet att de fattiga människorna talar ukrainska och en del ryska. Mina kunskaper i ryska är väldigt bristfälliga. Jag kan nog säga några hövlighetsfraser och tala lite om vädret men det är allt. Nu kommer jag att bo hos en 70-årig kvinna som enbart talar ryska. När jag börjar tänka på sådana karga realiteter blir jag ännu mer osäker, men det är för sent att ångra mig, planet avgår nu! Helsingfors-Köpenhamn-Wien-Odessa: två mellanlandningar, fyra olika språk ... Jag är trött när planet äntligen landar i Odessa där det bor drygt 1,5 miljoner människor. Hettan tränger sig in i planet, amerikanarna talar högljutt och skrattar oavbrutet. Passkontroll: mannen bakom det tjocka glaset stirrar argt på mig. Vad, är det något fel med visumet? Till slut ler han och säger välkommen (tror jag). Jag är rädd under hela resan med taxi från flygfältet till staden. Chauffören kör som en galning och andra bilar tycks också köras av helt vettlösa personer. Trafiken är faktisk råddig, men sällan händer det olyckor. Gatorna kantas av vackra gröna träd och det finns parker överallt. Fotgängarna försöker streta sig fram bland tusentals bilar. Taxin stannar vid ett hus som ser ut som om det just hade råkat ut för ett häftigt bombardemang. Jag är helt säker på att det inte är det rätta huset! Inne i värdinnans lägenhet råder vänligheten, värmen och ron. Jag vet att de tre veckorna kommer att vara trevliga fastän det inte finns varmt vatten och fastän jag om nätterna kan höra hur kackerlackorna håller sina hemliga fester i mitt rum. Den första levande kackerlacka som jag råkar se är äcklig. De är nog alla äckliga, men den här typen tycks vara hundra gånger större och fulare än de andra. Kanske är det chefen som har kommit för att hälsa på mig ... Tack och lov att de är så rädda för ljus och ljud! Så småningom lyckas jag med att glömma de små djävlarna! Det har regnat hela natten och gatorna är som en enda stor vattenpöl. Vädret är ändå varmt och en lätt dimma ligger ovanför allt. Enskilda regnskurar piskar asfalten då och då och allt doftar friskt. Det är min första språkkursdag och jag måste gå till busshållplatsen. I parken, som jag går igenom, växer det färgglada paraplyer liksom okända svampar. Nu ser jag den gula hållplatsen som kommer att symbolisera min frihet och självständighet. Här kommer jag att stå och vänta på buss nummer nio fem dagar i veckan i tre veckors tid. Den är platsen där alla mina äventyr i staden har sin början. Människorna tränger sig in i den överlastade bussen och alla är tystlåtna. Samma människor som på hållplatsen var pratsamma och vänliga, står (eller några lyckades sätta sig) i bussens heliga stämning och tittar ut genom fönstret. "Precis som i Finland", tänker jag och försöker hålla balansen fastän det egentligen är lätt, för det inte finns rum att falla ner på den fullpackade gången. Det enda ljud som stör denna heliga stund är bilarnas bromsningar och lågmälta viskningar. Efter tjugo svettiga minuter är jag framme i centrum och börjar leta efter skylten "GIMNASIJA n 2". Solen letar sig fram och de färgglada svamparna dör lika snabbt som de föddes. Den typiska ukrainska doften svävar i luften igen. Den är samtidigt söt och salt, sur och sötsliskig. Den är som Borsjtj med smetana. Jag älskar den! GIMNASIJA n 2 är ett vackert , gammalt stenhus som är under renovering som allt annat i Odessa också. Varje morgon måste vi hitta på hur vi kommer in den dagen. En dag går vi in genom huvudingången, en annan bakom huset ... Skolan är avsedd för lite rikare familjernas barn från 6 till 18 år. Men nu är det sommar och på platsen finns bara tio ivriga kursdeltagare och fem lärare. Vi lär oss allt möjligt, gör exkursioner och njuter av solen och vänliga leenden. Varje morgon innan skolan börjar sitter jag på skoltrappan och undrar hur livet sakta går framåt vid det egenartade Svarta Havet. Mannen på andra sidan gatan tvättar och vaxar samma bil varje morgon, den är till salu men aldrig kommer det någon som skulle vilja köpa bilen. Men mannen orkar ändå tro på framgång. När skolan slutar börjar jag vandra omkring på staden med kartan i handen. Det är spännande att gå utan ett visst mål. Husen är vackert dekorerade. Framför många hus arbetar det tiotals män med spadar, eller egentligen är det bara en som faktiskt jobbar. De andra ger goda råd. Odessa kommer i framtiden att se vacker ut om det finns tillräckligt med pengar och om arbetet organiseras bättre. Redan nu är de viktigaste kulturbyggnaderna utmärkt renoverade. Nästan varje dag gör jag en två timmars promenad längs de långa, trädkantade vägarna. Ibland går jag vilse och frågar efter hjälp. Jag förstår vad människorna svarar!!! Jag är inte så dum som jag först kände mig! Jag upptäcker platser som inte är fulla av turister och som visar det riktiga ukrainska livet. En dag besöker jag även en kyrkogård. Den är vacker på sitt skrämmande vis. Varje gravsten personifieras av bilder på de döda. De ler och livslusten brinner i ögonen på dem. Inget ljud hörs, bara den kalla vinden susar i trädena, stigarna under trädena är mörka och våta, ansiktena stirrar på mig, jag mår inte riktigt bra, jag vill ut! Under mina vandringar i staden ser jag också den mörka sidan av livet. Varje dag går samma unga tiggare längs huvudgatorna följda av lösa hundar och katter. Jag går förbi gamla kvinnor som sitter dagarna igenom på samma plats med Bibeln i famnen och ber om pengar. Längs samma gator flanerar också de nyrika ryska turisterna som går omkring klädda och sminkade som om de hela tiden vore på väg till presidentens mottagning. För dem och för andra turister är Ukraina nästan som ett gratis paradis; med bussen kan man färda gratis och en ordentlig middag på restaurang kostar ca 40mk. Men för invånarna är det dyrt att leva i landet. Min värdinna får under 80mk per månad i pension. Dagen bereder sig att möta den kolsvarta natten. Solen har försvunnit, inga gatulampor lyser upp vägen och jag har förstås inte någon ficklampa med mig. Jag faller ner i den leriga marken. Jag ser redan den sista bussen hem framför mig. Först tror jag inte mina ögon: finska ord lyser i kvällsljuset. Finnarna har sålt gamla bussar hit och även de gamla reklamerna finns kvar. "TARVITSETKO LISÄENERGIAA?" , frågar en reklam och en annan bjuder ut tulpaner. Det känns konstigt. Ukrainarna vet annars också ganska mycket om Finland och några har även besökt vårt land. Nära skolan ligger det en butik som säljer finska lampor. Plötsligt vaknar stoltheten över hemlandet och viljan att visa sig vara finländare. Jag hoppar in i bussen. Den gula hållplatsen väntar där, ännu en liten bit att gå genom parken där ungdomar åker rullskridsskor i kvällens sista ljusstrålar. Värdinnan har väntat på mig. Nyponteet doftar på gasspisen. Det är härligt att vara hemma igen! God natt! Varför ville jag berätta om Ukraina? Jag ville visa hur en ung kvinna som reser ensam klarar av allt nytt och främmande. Och hur jag upptäckte det enkla sättet att njuta av livet utan en massa onödiga saker som är så "nödvändiga" i vårt samhälle. Förstås tog det lite tid innan jag kände mig hemma i Ukraina men efter den största kulturchocken kunde jag har stannat där ännu längre. Att lämna den hjärtliga värdinnan, Lidia var svårt och jag hoppas att vi träffas någon gång på nytt. Jag kan varmt rekommendera Ukraina för alla som är fördomsfria och äventyrslystna och som vill uppleva något underbart och olikt! (1998)
Kääntäjän kompetenssit ja kompastuskivet Tämän pienehkön esseen tarkoituksena on kerrata, kommentoida ja pohtia kääntäjän kompetenssit –kurssin monipuolista aihekirjoa. Kompetenssi sanana merkitsee Terho Itkosen loistavan Uusi kieliopas –teoksen mukaan siis pätevyyttä, kykyä ja tajua. Kääntäjällä on oltava kykyä tajuta omat heikkoutensa/hyvät puolensa ja näin ollen myös kyky kehittää itseään. Kääntäjän kompetenssit -kurssilla saimme paljon tietoja, joiden avulla kykenemme kehittämään omaa tietotaitoamme. Kääntäminen voi olla joko kirjallista tai suullista. Tällä kurssilla käsittelimme lähinnä kirjallista käännöstyötä. Käännöksiä tehdään mm. asiakirjoista, tietokirjallisuudesta, kaunokirjallisuudesta, mainoksista sekä audiovisuaalisesta materiaalista (esim. tekstitykset elokuviin, sarjoihin). Kielenkäytön osa-alueista käytössä on lähinnä sektori luetusta kirjoitettuun (LU-KI). Kääntäjän olisi omattava mm. seuraavia tietoja ja taitoja: kielitaitoa (vähintään kahden kielen verran), kääntämisen taitoa (kyky siirtää muoto ja tyyli toiseen kieleen sekä kyky tunnistaa kielisysteemien erot), teorian tuntemusta, ammatin tuntemusta, kykyä tiedonhakuun netistä, kirjoista, asiantuntijoilta jne., teknistä tietotaitoa (ATK, kymmensormijärjestelmä). Kääntäjän tulisi olla kriittinen niin itseään kuin tekstiä kohtaan ja myös kestää itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Hyvä itsetuntemus sekä vilkas mielikuvitus ovat apuja kääntäjälle. Hyvä perusyleissivistys sekä tietyn alan erityisosaaminen ovat myös plussaa. Tekeekö koulutus kääntäjän? Kääntäjän ammatti itsessään on päivittäistä kouluttautumista. Ammattitaitoa ja kokemusta ei parhainkaan koulutus pysty korvaamaan, mutta toisaalta koulutuksella pystyy välttämään pahimmat sudenkuopat. Kuten Leena Möttölä artikkelissaan (Tekeekö koulutus kääntäjän?) kirjoittaa on aivan turha erotella liian tiukasti perinteistä kielikoulutusta ja kääntäjän koulutusta toisistaan. Molemmat osa-alueet saavat toisiltaan paljon; kääntäjän koulutus antaa raamit ja edellytykset kääntämiseen ja tekstin syvälliseen analysointiin, perinteinen kielikoulutus on kiinnostuneempi mm. kielen sisäisestä kehityksestä ja sen eri käyttötarkoituksista. Se antaa vankan kielioppipohjan, josta takuulla on hyötyä kääntäjänäkin. Perinteinen kielenopetus mielletään usein kaavamaiseksi, tylsäksi ja teoreettiseksi. Onhan se sitäkin, mutta toisaalta teoreettisuus ja käytäntö kulkevat aina käsikynkässä, vaikkakaan me emme sitä itse huomaisikaan. Kääntäjällekin on ajan kuluessa muotoutunut joku teoria, jota hän seurailee tiedostamattaan. Kääntäjinä voi tietysti toimia myös henkilö, jolla ei ole alan koulutusta lainkaan, vaan hän on perehtynyt kieleen ja kulttuuriin muuta kautta (asumalla kohdekielisellä alueella, syntymällä kaksikieliseen perheeseen). Saksan mallin mukainen kääntäjän koulutus, jossa koulutukseen liittyy myös ammattiaineen kursseja (esim. tekniikan opintoja) vaikutti varsin mielenkiintoiselta. Suomessakin mallia voisi ehkä kokeilla (ellei Kouvolassa jo niin tehdäkin?), tosin ehkä pienemmässä mittakaavassa, vaikkapa vaihtoehtoisina laudatur-opintoina. Ammattikielten osaaminen varmastikin parantuisi huimaavasti, vaikkakaan sen taso Translat -listan valossa ei vaikuta kovinkaan matalalta, päinvastoin! Minusta on kovaa vauhtia tulossa kummankin suunnan kasvatti, sillä olen Åbo Akademissa saanut vankan peruskieliopillisen taustan pohjoismaisiin kieliin ja Helsingistä haen lähinnä erikoistumista kääntämiseen niin AKOn kuin myös Ruotsin laitoksen kääntäjälinjan kautta. Olen tyytyväinen opintoihini Turussa, sillä en halua rajoittaa näkemystäni vain käännösteorioihin ja kääntämiseen. Kielessä on niin paljon muutakin jännittävää. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta kieliopin tutkailu on oikeastaan aika kiehtovaa eikä nimistön tutkimuskaan ole minusta tylsää. Kääntäjäksi ryhtyminen on kuitenkin suuri haaveeni ja vaikka pilvilinna muuttuikin kurssin aikana hieman arkisemmaksi (luovuuden vähyys, vaikeat asiakkaat jne.), olen vakaasti yhä aikeissa tarttua härkää sarvista ja heittäytyä tuolle tielle. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että koulutus ei kuitenkaan TEE kääntäjiä, sillä kääntäjäksi haluavalla on oltava taipumusta alalle. Eihän kaikista tietojenkäsittelyn opiskelijoistakaan tule IT-guruja pelkän koulutuksen voimalla! Virallisen kääntäjän tutkinto Kun sitten eräänä päivänä tuntee olevansa tietyssä ammattikielessä hyvä ja ajattelee tarvitsevansa todistuksen taidoistaan ja oikeuden kutsua itseään viralliseksi kääntäjäksi, on aika sijoittaa noin 850mk (700mk tutkintomaksu + 150mk todistus) virallisen kääntäjän tutkintoon. Tutkinto järjestetään kahdesti vuodessa ja se käsittää kaksi osatehtävää, joista toinen käsittelee yleiskielen tuntemusta ja toinen osio tietyn aihepiirin tuntemusta (vaihtoehtoina: lainkäyttö ja hallinto, kauppa ja talous, lääketiede ja biologia sekä tekniikka ja teollisuus. Tutkinnossa saa käyttää kirjallisia apuvälineitä. Tutkinto on kansallinen, eli se on voimassa vain Suomessa. Lisäksi tutkinto oikeuttaa kutsumaan itseään viralliseksi vain siinä kieliparissa ja käännössuunnassa, jossa tutkinto on suoritettu.(Siis jos minut hyväksyttäisiin viralliseksi kääntäjäksi kieliparissa ruotsi-suomi ja nimenomaan tähän suuntaan, en ole virallinen kääntäjä suomi-ruotsi suuntaan.) Virallisen kääntäjän vahvistusta tarvitaan asiakirjoissa, joiden sisältö on todistettava oikeaksi esimerkiksi oppilaitosten päästö- ja tutkintotodistukset, työtodistukset, vihkitodistukset, testamentit. Käännöksiin liittyy aina myös salassapitovelvollisuus ja kääntäjällä on juridinen vastuu käännöksestään. Virallisen kääntäjän tutkintoon menoa on harkittava tarkkaan, sillä virallisia käännöksiä sattuu kohdalle vain harvoin. Tosin jos aikoo perustaa kääntäjätoimiston olisi suotavaa, että edes yhdellä työntekijöistä olisi virallisen kääntäjän tutkinto suoritettuna (näyttää vakuuttavalta mainoksissa :-)). Freelance-palkkatyöläinen-yrittäjä? Ryhtyäkö yrittäjäksi vai tyytyäkö palkkatyöläisen arkeen vai kenties tehdä töitä freelancerina? Siinä pohdiskeltavaa jokaiselle kääntäjälle. Freelancerina vapauksia on enemmän: asiakkaat voi valita vapaasti, eikä kukaan hengitä niskaan ja painosta työskentelemään. Freelance-kääntäjän, kuten minkä tahansa muun alan freelancerin on kuitenkin muistettava pitää huolta mm. siitä, että eläkettä kertyy, järkevintä lienee solmia vakuutusyhtiön kanssa YEL-sopimus. Freelance-verokortin saa, jos vuoden aikana työskentelee vähintään viiden eri työnantajan palveluksessa. Palkkatyöläinen tekee töitä vakituisesti jossain firmassa tai käännöstoimistossa. Tällöin työnantajan velvollisuutena on maksaa kaikki kulut. Palkkatyöläinen nauttii yleensä kuukausipalkkaa. Useat työnantajat jopa vaativat, että kääntäjällä on toiminimi; hän on siis yrittäjä. Näin ollen työnantajan maksettavaksi tulee vain palkkio työstä, joka tosin on korkeampi, sillä yrittäjän on itse maksettava kaikki tarvittavat maksut, kuten mahdollisten työtilojen vuokrat sekä arvonlisävero (n.22%). Yrittäjän on toki helpompi ”keinotella” verottajan kanssa kuin tavallisen pulliaisen, voihan verotuksessa vähentää varsin monia asioita työhön liittyvinä kuluina. Yrittäjäksi ryhtyminen vaikutti Matti Karvisen luennon pohjalta varsin monimutkaiselta ja riskialttiilta. Tosin toiminimen perustaminen ei vaadi niin paljon valmisteluja. Kun poikaystävääni, joka on freelance-muusikko, kehotettiin perustamaan toiminimi ei aikaa järjestelyihin olisi mennyt kuin pari tuntia... Tärkeintä yrittäjäksi ryhtyessä on tietysti oma-aloitteisuus ja oman itsensä julkituomiskyky, joka suomalaisille on kyllä hyvin vaikeata. Olen itsekin sen sortin ihminen, etten pahemmin kehuskele itseäni ja osaamisiani. Se onkin tärkein asia, joka olisi syytä nopeasti oppia. ”Tulen teille töihin, olen paras!” -asenne on valttia kilpailuyhteiskunnassa. Karvisen luento oli kyllä erittäin tarpeellinen ja mielenkiintoinen. Eri vaihtoehdoista on hyvä kuulla jo ajoissa! Itse tilasinkin ”Yrityksen perustamistoimet” –oppaan, joka antoi ajattelemisen aihetta. Kääntäjien ammatti- ja etujärjestöistä sekä palkoista Kääntäjillä ei ole kovin monia ammattijärjestöjä. Tunnetuin, joskaan ei välttämättä se pidetyin on SKTL eli Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liitto (per. 1955), joka on lähinnä aatteellinen etujärjestö. SKTL:n jäsen saa kotiinsa veroneuvoja, voi osallistua kokouksiin ja tavata muita niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin kääntäjiä, liiton kautta saa myös sopimuslomakkeita sekä apua tekijänoikeusasioissa. Suurin puute järjestössä on työttömyyskassan puuttuminen, myös sisäpiiriin pääsemiseen vaaditaan hyviä ihmissuhdetaitoja ja viitseliäisyyttä. Kateus on kääntäjä- ja tulkkimaailmassa erittäin yleistä. Toinen ammattijärjestö on KAJ eli Kääntäjien AmmattiJärjestö (per. 1979), jonka tehtävänä on valvoa jäsentensä työehtoja sekä palkkausta. Myös juridista apua kannattaa kysellä KAJ:stä. Järjestö ylläpitää myös työttömyyskassaa. Käännöspalkkioista ei enää voida antaa suosituksia, eivätkä maksuperusteetkaan enää ole niin yksinkertaisia kuin ennen, johtuen käännösmateriaalin monipuolistumisesta. Nykyisin uusmedian tarpeisiin käännetään niin tietokoneohjelmia, cd-romppuja että nettisivuja. Palkkion suuruuden perustana on kuitenkin edelleen sekä materiaalin pituus että vaikeus. Useimmiten pituus lasketaan käännösarkkeina, jotka eivät suinkaan vastaa tavallisen A4 –arkin kokoa, vaan käännösarkki on 26 rivinen, jossa rivillä on 60 lyöntiä välilyönnit mukaan lukien (=1560 lyöntiä/arkki). Tekstin vaikeus määrittelee hinnan; helppoa tekstiä voi kääntää jopa hintaan 59,- /arkki kun taas vaikeasta tekstistä voi huoletta veloittaa jopa 295,-/arkki. Vaikeinta on tietysti hinnan määritteleminen etukäteen, sillä työssä mahdollisesti piilevät vaikeudet voivat tulla esiin vasta työn kuluessa. Kääntäjien keskikuukausiansio on n.13,000,-. Tästä summasta myös freelancerin on helppo laskea keskimääräinen hintansa: 13 000 jaetaan kuukauden työpäivien määrällä, eli 22:lla, jolloin päästään päiväpalkkaan 590,-. Tuntipalkan saa tästä summasta jakamalla 7-8. Hyvin perustellut suurehkotkin palkkatoiveet usein toteutuvat, joten omantunnon mukaan rahastaminen on oikea tie. Asiatekstin kääntäjälle on olemassa omat laskentaperiaatteensa. Useimmiten käännöspalkkio määräytyy tekstin pituuden tai työhön käytetyn ajan mukaan, myös tekstin vaikeus sekä kielipari ja erikoisalan tuntemus vaikuttavat palkkion suuruuteen. Tekstin määrään perustuva palkkio perustuu yleensä joko vakiorivimäärään (60lyöntiä, 50merkkiä/rivi), standardiasettelusivuihin (2500 lyöntiä/sivu) tai kääntäjän sivuihin (1560 lyöntiä/sivu). Myös sanojen lukumäärään perustuva palkkion määrä on käytössä esim. Britanniassa. Kääntäjän vapaus ja vastuu Kääntäjän ammatista on vallalla usein harhakuva (minullakin oli!), että työ on erittäin luovaa ja vaihtelevaa. Näin asia on kuitenkin vain harvoin. Yleensä kääntäjä on kuin rakennusmies rakennustelineellä pilvenpiirtäjän huipulla: yksikin virhe askel ja pudotus on nopea, kova ja kivulias. Kääntäjällä on onneksi tukeva turvaverkko alla, eikä toimeksiantajan haukkukaan haavaa tee, ainakaan pitkäksi aikaa. Toisaalta on käännöstehtäviä, joissa pienikin liian suuri luovuuden puuska tai virhe aiheuttaa suunnatonta aineellista vahinkoa tai jopa hengenvaarallisia tilanteita, kuten kertomuksessa, jossa moottorisahan ohjeen aldrig sana olikin kääntynyt alltidiksi. Kääntäjän vastuu on määritelty käännössopimuksessa, jossa myös toimeksiantajan vastuu mainitaan. Kääntäjä vastaa siitä, että työ on tehty sopimusta noudattaen. Kääntäjä on vastuussa myös käyttämiensä asiantuntijoiden osalta, ellei muuta ole sovittu. Kääntäjällä on oikeus pyytää selvennystä tai mainita käännöksessään lähdetekstin mahdollisista epäselvistä kohdista. Kääntäjällä ei ole vastuuta korjauksista, jotka käännökseen tehdään luovuttamisen jälkeen, mutta jos käännöksessä havaitaan puutteita tai käännösvirheitä on kääntäjä velvollinen korjaamaan ne ilman rahallista korvausta. Lisäksi kääntäjä on velvollinen korvaamaan tahallaan aiheuttamansa vahingon tai törkeän tuottamuksen (voimassa 10 vuotta).Vahingonkorvaus on enintään hänen saamansa palkkiosumman suuruinen. Kääntäjän vastuu päättyy, kun toimeksiantaja on tarkastanut ja hyväksynyt käännöksen. Vastuu päättyy automaattisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun työ on lähtenyt kääntäjältä eteenpäin, jos toimeksiantaja ei siihen mennessä ole esittänyt huomautuksia. Kääntäjällä on oikeus (ja velvollisuus) perua saamansa työtehtävä sen osoittautuessa liian vaikeaksi. Toisaalta hänellä on myös oikeus saada korvaus, jos tilaaja peruu tilauksensa. Kääntäjällä on myös tekijänoikeus työhönsä, joka estää käännöksen käytön muussa kuin kääntäjän kanssa sovitussa tarkoituksessa. Lisäksi kääntäjällä on oikeus saada nimensä näkyviin elokuvien, televisio- ja radiolähetysten sekä kaunokirjallisien teoksien ja muiden julkaisujen yhteydessä, jollei kääntäjä ole kieltänyt nimensä julkistamista. Voisi näin ollen päätellä, että kääntäjän vapaus on paljon pienempi kuin vastuu. Luovaa vapautta kääntäjä voi ehkä harjoittaa runokäännöksissä tai laulujen sanoituksissa (en kutsuisi niitä käännöksiksi, sillä harvoin käännetyt sanat päätyvät varsinaisiksi sanoiksi, ajatukset sen sijaan "kääntyvät"). Toisaalta kumpaakin tekstityyppiä sitovat tietyt säännöt, eikä alkuperäistekstin täysin huomiottajättäminen voi aina tulla kyseeseen. Kääntäjän apuvälineet Kääntäjän apuvälineet voitaisiin oikeastaan jakaa kolmeen ryhmään: paperisiin, sähköisiin ja oikeisiin asiantuntija ihmisiin. Paperisista tärkeimpiä ovat tietenkin erityyppiset sanakirjat. Sanakirjojen kirjo on monipuolisuudessaan häkellyttävä. (Paul Kosteran luettelo on vakuuttavan mittainen, enkä aio luetella niitä tässä.) Karkeasti ottaen voisi sanoa, että sanakirjat ovat joko yksi-, kaksi- tai monikielisiä yleis- tai erikoissanakirjoja, joiden sanojen listaus vaihtelee aakkosellisesta systemaattiseen tai näiden kahden sekamuotoon. Tärkeintä uutta sanakirjaa käyttöönotettaessa (tai jo kaupassa ennen kirjan ostoa) olisi suoda hetki kirjan esipuheelle, josta selviää miten kirjaa tulisi käyttää. Näin säästää paitsi aikaa myös omia hermojaan ja muutenkin harvenevaa hiuksistoaan. Itselläni on sekä yksi- että kaksikielisiä sanakirjoja sekä muutama monikielinen teemasanakirja (tyyliin ravintolasanasto suomeksi ruotsiksi englanniksi saksaksi ranskaksi ja venäjäksi). Kaksikielisten (suomi-ruotsi, ruotsi-suomi )sanakirjojen jälkeen tärkein opus on ehdottomasti Svenska Akademins ordlista (ruotsinopiskelijan raamattu...) kannoillaan Svensk handordbok ja Norstedts svenska ordbok, eikä Synonymordbokikaan häviä kisassa paljon. Uusin kirpputorilta kympillä löydetty Amerikanskt slanglexikon sopii myös rentouttavaksi iltalukemistoksi, sen verran hauskoja sanankäänteitä kirjasta löytyy. Suomenkieltä unohtamatta hyllystäni löytyy myös Itkosen Uusi kieliopas sekä Leinon Suomen kielioppi, molemmat varsin käyttökelpoisia tuotoksia. Sanakirjojen ohella tärkeitä paperisia apuvälineitä ovat mm. tietosanakirjat, rinnakkaistekstit (so. samasta aiheesta kirjoitetut kohdekieliset vertailutekstit), käsikirjat (esim. hoito-oppaat, kuvastot), kalenterit (Mitä Missä Milloin, Valtiokalenteri), hakemistot (Kuka kukin on –kirja) sekä virallisjulkaisut (Suomen laki). Sähköisistä apuvälineistä tietokoneen tietokannat, internet, niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin kirjastojen kokoelmaluettelot sekä erilaiset käännösmuistiohjelmat (ks. kohta Trados –luento) ovat tärkeimpiä. Inhimillistä kommunikaatiota kaipaava voi luonnollisesti myös ottaa yhteyttä eri alojen asiantuntijoihin, joita varmasti löytyy mm. yhdistyksistä, järjestöistä, tutkimuslaitoksista sekä valtion virastoista. Apuvälineiden tuntemus ja niiden oikea käyttö on tarpeen tiedonhaussa, jota jokainen kääntäjä joutuu harjoittamaan. Kääntäjän on tiedettävä käännettävästä asiasta paljon enemmän kuin vain lähdekielisen materiaalin antamat tiedot. Hänen on paneuduttava, jotta esim. aiheeseen liittyvä sanasto ja tiedot auttavat häntä irtautumaan sanasanaisuudesta, kertomaan omin sanoin. Tiedonhaku ei ole vain sattumanvaraista hakuammuntaa heikoin/epämääräisin tuloksin, vaan haun tuloksille on määriteltävä tietyt kriteerit kuten esim. tiedon/tietolähteen luotettavuus tai tiedon tuoreus. Vaikka internet luo tiedonhaulle aivan toisenlaiset puitteet ja laajuuden on sen pahin heikkous varmasti siinä, että sieltä saatava tieto ei aina perustu luotettaviin lähteisiin. Myös tiedon runsaus saattaa vaatia aivan liian paljon aikaa ja samalla paikallinen puhelinyhtiö nettoaa aimo summan rahaa taskuunsa (onneksi puhelu-/nettikulut voi vähentää verotuksessa. *Translat-listalta opittua eli asiantuntijat kunniaan! *). Kääntäjän kieli Kääntäjän tärkein työkalu on luonnollisesti kieli. Varsinkaan äidinkielen taitoja ei pitäisi vähätellä, sillä useimmiten kääntäjä kääntää äidinkielelleen. Kääntäjälle oma äidinkieli on siis yhtä tärkeää kuin kirjailijallekin. Yhteistä näille on mielestäni myös se, että kääntäjäkin nauttii kääntämisestä silloin, kun pystyy vaivattomasti tuottamaan suomen kieltä ja nauttii kielen kanssa työskentelystä. Jos on harrastanut jonkin verran esim. luovaa kirjoittamista on varmastikin helpompi irrottautua sanasanaisuudesta ja kirjoittaa autenttista kieltä. Itse olen aina pitänyt kirjoittamisesta, jopa niin paljon, että laatikosta löytyy muutamia lyhyitä novellin tapaisia tekeleitä. Tiedän toki, ettei kääntäjän työ ole kovinkaan luovaa työtä, mutta jaksan silti uskoa, että edes joskus myös itse pääsisin testaamaan taitojani "kirjailijana". Varmasti jokaisen tekisi mieli sanoa, että oman käännöksen kieli on puhdasta suomea, jossa kaikki on kohdallaan. Kääntäjän tarkoituksenahan on luoda idiomaattista, rakenteeltaan virheetöntä ja monipuolista, elävää suomen kieltä. Toki näin onkin, mutta tutkijat ovat voineet havaita tiettyjä toistuvia "epäsuomalaisuuksia" käännösteksteissä. Siksi onkin ruvettu puhumaan käännössuomesta vastineena autenttiselle suomen kielelle. Sari Eskola mainitsee artikkelissaan Minkälaista on käännössuomi?, että käännössuomelle yleisiä piirteitä ovat mm. mammuttivirkkeiden esiintyminen, varsinkin englannista käännettäessä. Myös välimerkkien käytössä esiintyy selviä eroja käännöskielen ja autenttisen kielen välillä. Usein juuri esim. kaksoispisteiden, puolipisteiden tai ajatusviivojen viljely tekstissä tai virheellinen pilkutus on merkki käännöskielestä. Alkuperäistekstien luojien välillä on luonnollisesti paljon henkilökohtaisia eroja välimerkkien käytössä, mutta välimerkkejä on keskimäärin enemmän käännössuomessa kuin suoraan suomeksi kirjoitetussa tekstissä. Lisäksi virkkeensisäiset irralliset huomautukset ja selitykset ovat tyypillisiä käännössuomelle. Koska suomen kielessä lauseen sisäiset huomautukset usein ovat lyhyitä, aiheuttavat pitkät "katkokset" jopa ymmärtämisvaikeuksia. Tärkeintä kääntäjälle on se, että hänen äidinkielikorvansa toimii eikä hän ole sokea omaa tekstiään ääneen lukiessaan. Sokeuden varalta olisikin hyvä, jos kääntäjällä olisi muutama "hovikriitikko", joiden kielitajun avulla välttäisi pahimmat käännöskieleltä kuulostavat lauserakenteet. Useimmat äidinkielelle vieraat rakenteet johtuvat interferenssistä. Interferenssi on vieraan kielen häiritsevää vaikutusta, jota ilmenee kaikilla kielen tasoilla. Se voi aiheuttaa toisaalta monimerkityksisyyttä, toisaalta merkityksen hämärtymistä, eli se häiritsee viestin välittymistä jollain tavoin. Pelkästään sanan lainautuminen kielestä toiseen ei ole interferenssiä, mutta jos sanan mukana tulee vieraan kielen käyttösääntöjä, jotka eivät istu lainan ottavan kielen logiikkaan , on kyse interferenssistä. Interferenssin tunnistaminen on melko helppoa yleiskielessä, mutta monimutkaisissa, vaikeissa ammattiteksteissä niitä on vaikea huomata. Pystyäkseen irrottautumaan interferenssistä on kääntäjällä oltava kokemusta elämästä, kääntämisestä ja maailman menosta yleensäkin sekä rautainen äidinkielen taito. Minä olen huomannut, että suomen kieleeni on pujahtanut ruotsin kielen mukaisia sanajärjestyksiä, esim. sivulauseessa saatan huomaamattani sijoittaa adverbit ennen verbiä. Hassua, ennen oli todella vaikeaa laittaa adverbit kohdalleen ruotsissa, nyt päinvastoin! Lisäksi opiskelusta puhuttaessa osaan siihen liittyvät termit paremmin ruotsiksi kuin suomeksi, mikä on toisaalta ymmärrettävää olenhan opiskellut neljä vuotta ÅAssa ja käyttänyt kyseisiä termejä vain ruotsiksi. Olen ajatellut lukevani suomea ehkä sivuaineen verran, koska suomen kieli on varsin kiintoisa kapine ja kauneudessaan ja soinnillisuudessaan vertaansa vailla. (Tosin minusta Havaijin kielikin kuulostaa varsin kauniilta.) Luulen myös, että työmarkkinoilla arvostetaan kääntäjää, joka on nähnyt vaivaa oman äidinkielensäkin kanssa. Syksyn aikana löysin pari esimerkkiä siitä, miten suomen kieltä voi todellakin käyttää väärin ja aiheuttaa tahatonta hullunkurisuutta... Asustelen Kalliossa, jossa kirkon remontti on herättänyt ihmetystä lähinnä kalleutensa takia monissakin lehdissä. Eräänä iltapäivänä kuljin kirkon ohi ja huomasin lapun, jossa ilmoitettiin, että "Kirkkoon käynti sivuovesta käsin!" Juu, että pitäisi opetella kävelemään käsillään ennen kuin pääsisi kirkkoon... Eipä taida houkutella senkään vertaa ihmisiä kuin uudistettu jumalanpalvelus. Toinen erittäinkin erikoinen työpaikkailmoitus osui silmiini eräänä sunnuntai-aamuna Hesarin työpaikat –palstalta. Ouluun haettiin EPÄORGAANISTA kemistiä!!! *heh heh* Taitaa olla Salaiset kansiot –tavaraa tuollainen henkilö. Vierailuluennot Kaikki kurssilla vierailleet ihmiset kertoivat mielenkiintoisia, uusia asioita. Henkilökohtaisten kokemusten ja erehdystenkin kuuleminen on aina kiinnostavampaa ja antoisampaa kuin teorioiden pänttäily. Käytäntöhän antaa viime silauksen teoriassa opitulle. Vierailijoista jäi positiivinen kuva ja he antoivat ammatille kasvot! Lisäksi aivan alussa pidetty Trados-luento antoi kipinän mennä AKOn (vai MonAkoko se nyt on...?) tietokoneavusteiselle käännöskurssille. Outi Paloposken pirtsakka luento käännösvaikeuksista ja -ongelmista antoi aiheen käännösteorian esseeseen. Kirjoitin Helsingin ruotsalaisen slangin kääntämisestä Kjell Westön kirjassa Leijat Helsingin yllä. Outi osoitti todella, että teoriaa voi opettaa myös hauskasti. Kiitos hänelle! Raili Mäntymaa oli myöskin erittäin innostava luennoitsija. Hän avasi silmät siinä mielessä, että kääntäjänä voi toimia myös monen muun ammattinimekkeen alla. Raili itse on virkanimikkeeltään tullisihteeri. Omasta työstä innostunut luennoitsija on ehdottomasti hyvää mainosta ammattikunnalle. Railin antamat nettilinkit olivat myös vailla vertaansa. Loistavaa! Syksy 2000
Jouluevankeliumi
1. Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett jengin koko valtakunnas tarvii
pistää sille verot.
2. Tää oli eka kerta ku se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.
3. Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa.
4. Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin
stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin.
5. Se tsöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kanssa, joka oli pieniin päin.
6. Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.
7. Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen
seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.
8. No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaan niiden elukoita.
9. Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.
10. Mutt se enkuli alko heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon,
ja se koskee koko jengii.
11. Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.
12. Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."
13. Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, joka präis tö
Loord ja sano:
14. "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, joita se diggaa."
15. Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem.
Siellä me nähdään, mikä härdelli tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto."
16. Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä.
17. Kun ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.
18. Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan kujalla.
19. Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi itekseen näit juttui.
20. Paimenet lähti lompsii takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu
ja mitä nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu.
Muuttolinnun tie
Vilkaisu lämpömittariin aiheuttaa miljoonia kylmiä väreitä. Kesän viimeiset rippeetkin
ovat kadonneet, muuttolinnut lentäneet etelään, mutta täällä minä, Pohjolan vanki, istun
ja suren mennyttä kesää.
Kurkiaura kyntää pilvien välistä peltoa, pääskyset ovat lopettaneet poikastensa holhoami-
sen. Pääskysten liitäessä Italian yllä niiden lihaa himoitaan ravintoloissa, verkko laskeutuu
pienen linnun päälle ja asiakkaan lautanen täyttyy kuplivasta keitosta.
Ajatukset harhailevat, ikkunan takana kuu enteilee pakkasyötä. Ihminen on pikemminkin
paikkalintu, ei jokasyksyistä muuttoa, kodin jättöä, uuden perustamista. Ihminen on kuin
harakka, lintulaudan herra, jota muut pelkäävät. Etelässä ihminen on kuin harmaa varpunen,
jonka uteliaisuuteen sekoittuu pelkoa. Outo lintu turistina, kohteen houkuttelemana, etelän
lumoon jääneenä. Matkustuskuume on pyydysverkko ja matkatoimistot himoavat rahaa.
Ihminen voi muuttaa myös omassa maassaan, lintu pysyy tutulla reviirillä. Lentäen
eteenpäin, koneella tai ilman. Siivet, nokka, kynnet, aivot, silmät - kaikki täsmää. Onko
ihminen lintu? Lintu nokkii, samoin ihminen. Nokkiminen on linnuilla arvoasemaan liittyvää,
ihminen nokkii loukatakseen, sanoillaan.
Muuttolinnun tie on mutkikas, täynnä vaaroja. Muuttoihminen ei joudu taistelemaan asun-
nosta, ei suunnistamaan tuulen armoilla, yöpymään taivasalla.
Ikkuna huurtuu, talitintti kurkistaa ikkunasta, siemenet ovat loppuneet. Lintu - riippu-
vainen ihmisestä; ihminen - ei kenestäkään. Kuun yli kulkee varjo, pihalla mies tukea etsien,
horjuu kotiin. Puut huokaavat helpotuksesta, kun lintu löytää oksan jolle istahtaa. Se nukahtaa.
Marraskuussa 1993
Salaisuus
Oksa hakkasi kiihkeästi ikkunaan. Kuin pirut luiset sormet olisivat pyytäneet pääsyä si-
sään,valottomaan huoneeseen, jossa poika makasi kytkettynä hengityskoneeseen. Rintakehä ko-
hoili tasaisesti koneen antaessa tahtia. Huone haisi desinfiointiaineelle, tympeä tuoksu.
Tuuli oli yltynyt, oksa kävi yhä kärsimättömämmäksi. Sen vaativa naputus kaikui tyhjässä
talossa. Luiset kasvot kurkkivat ikkunasta, joka joskus oli avautunut päästääkseen valon sä-
teet leikkimään pojan kasvoilla. Pojan, jonka nuoruus oli hukkaan heitetty. Hylättynä homei-
sella vuoteellaan lepäsi voimakas taistelija, sielu oli jo karannut, mutta ruumis taisteli
yhä. Alituisesti kohoileva rinta nosti peittoa. Kasvot ikkunan takana hymyilivät hampaatonta
hymyään. Tuuli lakaisi pihaa, sadepisarat muodostivat polkuja ruutuun.
Poika, tuomittuna ikuiseen elämään koneen orjana, ikiomassa helvetissään. Suljettuna vint-
tihuoneeseen, lukitun oven taakse, unohdettuna. Talo oli autio, asukkaat poissa, vain tuo
vinttikamarin salaisuus jäljellä. Kukaan ei muistanut sammuttaa konetta, kukaan ei tiennyt
hänen olemassaolostaan. Tarkkaan vaalittu salaisuus, muisto jostain kaukaa. Vanhemmat olivat
kuolleet, jättäneet poikansa valottomuuteen. Ainoastaan tuo hymyilevä piru ikkunan takana
muisti hänet. Piru, joka varasti hänen sielunsa, ei päästänyt lepoon.
Kekäleisellä katseellaan se käristi, terävillä kynsillään se nipisteli, viikate olallaan.
Kurja kohtalo, mutta onko kohtaloa olemassakaan? Oliko se vain sattumaa, että kauniina kesä-
päivänä auto suistui tieltä ja tappoi neljä lasta.
Hahmon vierellä seisoo toinen utumainen olento. Se nostaa huntuaan. Poika tuijottaa omaa
kuortaan, joka vähitellen lahoaa. Kone pumppaa ilmaa yhä, vaikka ruumista ei enää olekaan.
Pölyhiukkaset pöllähtävät pilveksi koneen voimakkaasta henkäyksestä. Luinen käsivarsi kiertyy
pojan kaulalle. Ystävykset katoavat sateen mukava. Oksa hakkaa ikkunaa, joka ei enää jaksa
vastustella. Se hajoaa helähtäen. Sade ja tuuli tanssivat ikkunasta sisään, käsikkäin ne levi-
ttävät sänkyvaatteet, kastelevat lattian ja sammuttavat koneen. Salaisuus on varjeltu.
Heinäkuussa 1994
Taiteilija Kokonaisen päivän elin maisemaa, janoavin silmin koskettelin puita, kukkulaa, illansuussa vasta kuvan tehden: koivunlehden. (Aaro Hellaakoski) Taiteilija katsoo telinettään, valkoinen kangas odottaa siveltimen kosketusta. Taiteili- jan mielessä ei liiku mitään, hän ummistaa silmänsä ja lipuu unen pehmeään maailmaan. Hän saapuu maahan, jossa puut eivät ole vain puita vaan pehmeintä silkkiä, jossa maan heinät eivät ole heiniä vaan upottavinta samettia. Pilvet heittävät varjoja kukkoloiden rin- teille ohittaessaan säteilevän auringon. Perhoset leijailevat äänettömässä ilmassa. Taiteilija astelee päättäväisesti kohti kukkulan lakea, jolta avautuu näkymä puutarhaan. Kartanon pihalla ei näy liikettä, on aivan hiljaista. Ovella hän pysähtyy ja tarttuu kolkut- timeen. Aika pysähtyy. Kolkuttimen ääntä ei kuulu vaan se katoaa tuuleen. Taiteilijan on jatkettava matkaa. Hän saapuu unimaailman laidalle. Astuu ulos kehyksestä, katselee taakseen. Puut nuutuvat, heinät lakastuvat, kartano ränsistyy, perhoset taantuvat takaisin koteloihinsa, musta aurinko katoaa vajoavien kukkuloiden taakse vetäen harmaat pilvet mukanaan. Tyhjyys kirvelee silmiä, valkoisuus on liian puhdasta. Tumma varjo lankeaa unimaailman ylle. Se laskeutuu kankaalle ja luo sille uuden maailman. Musta aurinko nousee kaupungin ylle, kaupungin, jossa kukaan ei hymyile, jossa viha ja kateus hallitsevat. Kujalla pieni nokinen poika huutaa äänetöntä kauhua ja kutsuu taiteilijaa mukaan- sa.Kaupungin kujille on taiteilijan astuttava. Katsomatta taakseen hän ylittää kehyksen reunan ja saapuu kaupunkiin. Kujat kapenevat, ne ahdistavat. Hiljaisuus on painava ja vaarallinen. Ää- nettömyys, tunteettomuus, alastomuus. Kujan seinämät kasvavat yhteen, taiteilijan hengitys on ainoa,joka rikkoo raukean vaitonaisuuden. Ilma puristuu keuhkoista, täältä on päästävä pois. Taiteilijan ainoa tie johtaa suoraan eteenpäin. Kohti savuavia raunioita, poltettuja ihmi- siä. Omaan pelkoonsa kompastellen, hän astuu aukiolle, jolla seitsemän sielua roikkuu seitse- mässä ruumiissa. Jäätävä on aukion ilma, hiljaisuus rikkomaton. Kenen siveltimestä on jäänyt tällaista jälkeä kankaalle? Hän kulkee eteenpäin nähdäkseen nimikirjoituksen reunalla. Onko se hänen oma nimensä? Sielunsa mustissa syövereistä hän on tuottanut kuoleman kaupungin, jonne hän on unimaail- mansa laidoilta kulkenut. Teos on poltettava, huutaa hän tyhjyyteen. Oman mielensä polttaisi, tuo maalari, jonka työt eivät menesty. Ankara väristys kulkee taiteilijan ruumiissa. Avoimesta ikkunasta tuulen viima herättää taiteilijan. Unta se vain oli, hän huokaa ja nousee. Parvekkeella on rauhallista. Sen vieressä kasvaa vanha koivu, joka on riistänyt lehdiltään niiden viherhiukkaset. Lwhti, riistosta punastuneena, kamppailee tuulta vastaan. Taiteilija ottaa lehden käteensa, päättää maalata sen. Vilkaisee alas. Kuoleman kaupunki on tullut hänen parvekkeensa alle. Se kutsuu taiteilijaa, houkuttelee kauniilla maisemilla, silkillä ja sametilla. Valkoinen kangas saa pisaran maalia, punaista kuin taiteilijan sakea veri. Sivellin maalaa lehden, punaisen kuin kiihkeästi pamppaileva sydän. Ilta-aurinko heittää säteensä punaiseen huoneeseen. On taiteilijan aika siirtyä unimaailmaan. Heinäkuussa 1994
Elämä kuin tervapääskyn pesä Sanalaskussakin sanotaan: "Pääskysestä ei päivääkään." Kesään nimittäin. Pääsky rakentaa pesän suojaan muilta linnuilta. Elämä pitäisi myös rakentaa räystään suojaan, josta mukavasti tarkastelisi ympäristöä, suojattuna uteliaiden katseilta. "Ilmasta siepatuista tarpeista", ilma, heikko rakennusaineena. Elämää rakennetaan ilmaan, se vain etenee omalla painollaan. Rakenneosat loksahtavat paikoilleen, hatarasti. Kylmä viima voi pesän pudottaa, poikaset vahingoittua. Viattomat huutavat emoaan, nokka ammollaan. "Apua!", mutta ääntä ei kuulu. Ainoana turvana oljenkorsi, joka sekin heiluu uhkaavasti. Elämä romahtaa. "Lujasti muurattu tuulentupa." Olki kestää. Se kestää! Emon syljellä yhteen liittämät höy- henet, korret ja savi turvaavat poikasia. Elämä jatkuu kulkuaan hitaasti, mutta varmasti. Aamunkoi paljastaa pudonneen pesän, jossa pienet sielut käyvät taisteluaan elämän pelilau- dalla. Auringonsäteet heijastuvat kastepisarasta, ennen kuin se puhkeaa antaen poikasille kylmän suihkun. Pesässä ankara eloonjäämiskamppailu on jo kerännyt veronsa; pohjalla makaa onneton, yksin, kamppailun hävinneenä. Tuuli pöllyttää höyheniä hitaasti kylmenevän ruumiin ympärillä. Aika kuluu, elämä kuluu. Turhaanko? Mitä ehti pieni, viaton pääsky tehdä? Ei se ehtinyt kokea ensi- lennon huumaa, ei pesän tekoa, ei kokea muuttomatkoja, ei mitään. Avoimet nokat huutavat ääneti, elämä lipuu ohitse. Aurinko laskee punaten taivaanrannan, sielu parat valittavat. "Elämä kuin tervapääskyn pesä: ilmasta siepatuista tarpeista lujasti muurattu tuulentupa." (Risto Rasa) Tuuli käy, heittää henkäyksen pesän yli, jossa taistelun sankarit kylmenevät. Maaliskuussa 1993
Tarina 9 löpinää...